Nepalin-liftari

Kello on vahan vajaa kymmenen Nepalin aikaa, olen perilla. Tilanne taalla vaikuttaa rauhalliselta, ihmiset ovat monen viikon jalkeen palanneet toihinsa. Aika alkaa ottaa maan menosta tolkkua.

Lentomatkan aikana on ollut aikaa lukea, mitä maailman lehdet sanovat Nepalin tilanteesta. Tai no, ainakin mitä Financial Times ja Herald Tribune ovat asiasta mieltä.

Financial Timesin uutinen ja lehdessä julkaistut kaksi kolumnia selvensivät minulle jonkin verran sitä, miksi protestiliike kieltäytyi alun perin kuninkaan tarjouksesta muodostaa hallitus ja mikä tässä lopullisessakin ehdotuksessa närästää - etenkin maoisteja.

Keskeinen ongelma on se, että kuninkaalle tosiaan jää oikeus hajottaa hallitus ja parlamentti niin tahtoessaan. Koska Gyanendra ei ole ollut erityisen luotettava, demokratian puolustajat kaipaisivat parempia vakuuksia. (Nepalissa häntä epäillään yleisesti kuningasperheen murhaan sekaantumisesta, vaikka virallisten ja kansainvälisesti hyväksyttyjen selitysten mukaan yhden sukuhaaran väkivaltaiseen kuolemaan johtanut tapahtumaketju oli onneton mielenhäiriö.)

Ennen kaikkea maoistit vaativat uutta perustuslakia ja sen laatimiseen tähtäävän kansanäänestyksen järjestämistä. Uusi perustuslaki voisi kitkeä kuninkaan valtaoikeudet ja antaa pohjan todelliselle demokratialle.

Toinen keskeinen ongelma nykytilanteessa on, että kuningas johtaa yhä Nepalin armeijaa, joka lopulta on poliittisen auktoriteetin tae. Herald Tribune huomauttikin, että kuningas säilyi mielenosoituksista maan hallitsijana lähinnä armeijan lojaalisuuden ansiosta.

FT:ssa brittiläinen tohtori piti muuten USA:n parhaana mahdollisena tapana auttaa Nepalin uudistuksissa tarjota kuninkaalle helikopterikyyti, jolla tämä voisi lähteä maanpakoon, vähän Jamaikan Aristiden tyyliin.

International Crisis Groupin Rhoderick Chalmers kannusti FT:ssa kansainvälistä yhteisöä kuuntelemaan nyt Nepalin kansan ääntä. Se oli hänen mukaansa lopulta tärkein syy siihen, että oppositiopuolueet eivät EU:n, USA:n ja Intian kehotuksesta huolimatta hyväksyneet kuninkaan viime viikolla antamaa tarjousta pääministerin valitsemisesta ja hallituksen muodostamisesta. Kansa haluaa Nepalissa nyt demokratiaa ja parlamentaarista valtaa, siis lupausta tulevaisuudesta.

Odottelen kovasti, että pääsen maistelemaan tunnelmia Nepalissa. Sieltä saamani sähköpostit ovat olleet innostuneita jo pitkän aikaa - nepalilaiset tuttavat tuntuvat olevan jonkinlaisessa vallankumoushurmoksessa. Sitä on mukava päästä seuraamaan, vaikka tie kestävään kansanvaltaan on kouluttamattomassa ja köyhässä, yhä käynnissä olevan sisällissodan repimässä maassa pitkä.

Näyttää siltä, että saavun Katmanduun osallistumaan voitonjuhlaan. Kuningas Gyanendra suostui eilisiltana palauttamaan parlamentin toimintaan, ja ensimmäinen alahuoneen kokoontuminen on jo perjantaina.

Maoistit olivat tyytymättömiä, ja yhä edelleen ilmassa on pieni epäilys koko homman olevan vain kuninkaan taktinen manööveri. Hänellä on yhä valta erottaa pääministeri ja potkia sekä hallitus että parlamentti pihalle, kuten hän teki helmikuussa 2005.

Kävi miten kävi, minun saapumiseni Katmanduun on huomattavasti mukavampi.

Huomisaamuna lähden Helsingistä Frankfurtin ja Dohan kautta Katmanduun, varsinainen matkani alkaa. Tähän asti blogiin kirjoittaminen on ollut luettujen ja kuultujen asioiden muistiin kirjaamista. Tästä eteenpäin yhä suurempi osa blogin tarinoista on itse koettuja.

Mieltään osoittavat Nepalin oppositiopuolueet ovat suunnitelleet huomiseksi voimannäyttöjä, valtavia mielenosoituksia. Tuttavani lähetti viestin Pokharasta: “Huominen saattaa muuttaa vallankumouksen suunnan.”

Niin, Nepalissa tehdään nyt vallankumousta, jok on ehditty nimetä alppiruusuvallankumoukseksi. Kaksi viikkoa mieltään osoittaneet puolueet hylkäsivät kuninkaan tarjouksen muodostaa hallituksen ja jatkavat protesteja, joissa vaaditaan valtaa pois kuninkaalta ja takaisin parlamentille.

Minulle jäi hieman hämäräksi, miksi kuninkaan tarjouksesta kieltäydytiin niin tiukasti. Periaatteessahan toimivaltainen hallitus olisi voinut määrätä parlamentin palautettavaksi. Oppositiossa epäilään, että kyseessä on vain taktinen veto, jolla ei ole todellisuuspohjaa ja joka perutaan heti, kun mielenosoittajat vetäytyvät kaduilta takaisin koteihinsa. BBC:llä pohdittiin, että taustalla voisi olla myös se, että kuninkaan vastustamiseen yhdistynyt oppositio ei välttämättä olisi löytänyt pääministeriehdokasta, jonka kaikki seitsemän puoluetta olisivat voineet hyväksyä.

Minä vietän huomisen lentokoneessa ja seuraan tilannetta lentokentällä netin kautta, jos se vain suinkin onnistuu. Katsotaan, miten elämä Nepalissa sitten onnistuu ja lähtee sujumaan. Ulkonaliikkumiskiellot todennäköisesti jatkuvat yhtä kauan kuin mielenosoituksetkin, eikä ainakaan virallisesti turisteilla ole kaduille päivisin asiaa. YK:n ihmisoikeustarkkailijoiltakin on estetty pääsy seuraamaan mielenosoituksia.

USA evakuoi lähetystöstään kaiken henkilökunnan, joka ei ole hätätilassa välttämätön sekä kehotti kansalaisiaan poistumaan maasta. Odottavat selvästi pahinta.

Minä odottelen turisteille tarkoitettuja yhteiskuljetuksia, pistelen Thamelin turistialueelle hotelliin ja ihmettelen, mitä muuta voin nykyisessä tilanteessa tehdä ja nähdä. Se selviää vasta paikan päällä, samaten kuin tapahtumien jatko. Katsotaan nyt, käännyttävätkö rajalla takaisin - kun kuningas kaappasi vuosi sitten vallan, rajat iskettiin kiinni ja tietoliikenneyhteydet poikki.

Tänään Katmandussa mielenosoittajia on ulkonaliikkumiskiellosta huolimatta ollut liikkeellä paljon, 50 000 - 100 000. Se on pirusti, kun ottaa huomioon Katmandun olevan Helsinkiä pienempi kaupunki. Ainakin kolme on ammuttu kuoliaaksi, useita kymmeniä on loukkaantunut – osa vakavasti. New York Times tiivistää kansanliikkeen painoarvon “Indeed, whether the monarchy will survive in Nepal is anyone’s guess.”

Minua ärsyttää aina, kun lapsikortti vedetään esiin. Nyt sen tekee Human rights watch: “Poliisi ampunut lapsia Nepalin mielenosoituksissa“. Vituttaa, kun ihmisten empatia syttyy vasta, kun laitetaan söpöt ja isosilmäiset lapset mediatiskiin kerjäämään huomiota. Ja etenkin ottaa päähän, kun tuota temppua alennutaan käyttämään. Toivottavasti se edes toimii.

Nepaliin mennessä yksi tutustumisen arvoinen asia on paikallinen kieli, tai oikeastaan niiden valtava kirjo.

Nepalissa puhutaan vuoden 2001 väestölaskennan mukaan ainakin 92 eri kieltä, joskin etnologisten tutkimusten mukaan eläviä kieliä on maassa peräti 123 . Kielten suuri lukumäärä perustuu etniseen monimuotoisuuteen: etnisiä ryhmiä maassa on kuutisenkymmentä etnistä ryhmää.

Yleisin kieli on nepali, jota puhuu äidinkielenään hieman alle puolet nepalilaisista. Se on maan virallinen kieli, ja kouluja käyneet nepalilaiset puhuvat sitä vähintääkin kakkoskielenään. Nepalin lisäksi nepalia äidinkielenään käyttäviä ihmisiä on myös Bhutanissa ja Intiassa.

Nepalia kirjoitettaan, devanagari-aakkosilla. Sanskriitissa käytetään samoja kirjainmerkkejä.

Nepalin kieli on historiallisesti ollut yksi merkittävistä kansallisen yhtenäistämisen välineistä. Kun Nepaliin 1960-luvulla tehtiin nationalistisen Panchayat-järjestelmän perustuslaki, nepali ilmoitettiin maan viralliseksi kieleksi – eikä muista kielistä puhuttu mitään. Vähemmistökielten käyttöä karsastettiin. Tilanne on ilmeisesti ollut vähän samantapainen kuin aikanaan Tornionjokilaaksossa, jossa ruotsalaiset pyrkivät aikanaan ruotsalaistamaan alueen kitkemällä suomalais-saamelaisen meänkielen.

Vuoden 1990 demokraattisten uudistusten jälkeen muiden kielten asema on tunnustettu paremmin. Nepali mainitaan perustuslaissa maan viralliseksi kieleksi, mutta muut kielet ovat saaneet kansallisten kielien aseman. Ongelmat kuitenkin jatkuvat, ja kielikysymys on pysynyt kuumana perunana Nepalin sisäisessä politiikassa.

Kielikysymyksen olennaisuudesta kertoo esimerkiksi se, että Anne de Salesin artikkelissa The Kham Magar Country, Nepal - Between ethnic claims and maoism tekemän tulkinnan mukaan maoistiliike on hyötynyt etnisestä vastakkainasettelusta ja houkutellut vähemmistökieliä puhuvia etnisiä ryhmiä mukaan kapinaan.

Kaupungeissa ja turistialueilla Nepalissa selviää kuitenkin verrattain hyvin englannilla. Ja siellä, missä englannilla ei selvitä, tarvitaan joka tapauksessa sekä paikallinen tulkki että opas.

Joka tapauksessa maassa on hyvä osata kielen perusteet, ainakin kohteliaisuuden vuoksi. Seuraavassa muutama perussana ja -sanonta, joilla toivottavasti pääsee hyvin alkuun ja saa myötätuntoisia hymyjä paikallisilta:

• Namaste = Terve, hyvää päivää, näkemiin. Tarkoittaa sananmukaisesti “tervehdin jumalaa sinussa”
• Tapālai kasto chha? = Mitä kuuluu, miten voit?
• Hajur = Anteeksi
• Dinuhos = Saisinko, kiitos
• Khānuhos = Ole hyvä
• Dhanyabad = Kiitos

Ja ne todennäköisesti käyttökelposimmat turistifraasit:

• Maile bujhina = En ymmärrä
• Tapāi angreji bolna saknu hunchha? = Puhutko englantia?
• Malai chahina = En tarvitse sitä
• Ma sanga chhaina = Minulla ei ole sitä
• Ej chhin parkhanos = Odota hetki
• Ma harāye = Olen eksynyt

Lähtöön on aikaa alle viikko. Teen vielä viimeisiä käytännön virityksiä muun perehtymisen sivussa.

Lentolippujen pitäisi tulla postissa tänään. Olen soitellut matkatoimistoon useaan otteeseen, ja aina on luvattu epämääräisesti jotain samantyyppistä. Eilen sanoivat odottaneensa, mitä Nepalissa tapahtuu.

Lennot kulkevat Nepaliin normaalisti, joskin maahan menijöitä on ymmärrettävästi vähän. Oma ongelmansa on lentokentältä kaupunkiin pääseminen, sillä lakon takia liikenne on poikki ja mielenosoittajat ovat tuhonneet lakkoa rikkovia autoja. Niitä on kuulemma muutama kymmenen eri puolilla Katmandua, katolleen käännettynä ja rusinaksi potkittuna.

Turistit viedään kaupunkiin poliisin vartioimissa erityisbusseissa. Paikalliset ovat väläytelleet pelkojaan siitä, että myös nämä kuljetukset joutuvat lakkovahtien vihan kohteeksi.

Toisaaltahan tänään Katmandussa on voimassa ulkonaliikkumiskielto, jonka rikkojat hallitus on uhannut ampua. Kieltoa ei toki ole osoitettu turisteille, vaan mielenosoittajille, jotka kaavailivat jättimäistä koko katmandun kehätien täyttävää massamielenilmausta.

Sain kiinni yhteyshenkilöni vuoristokylässä, jonne toivoisin pääseväni vierailulle. Hän toivotti minut tervetulleeksi, mutta varoitti lakon saattavan tarkoittaa neljää kävelypäivää lisää. Valtatiet on suljettu, joten ainoa tapa päästä paikan päälle on lentää lähimmälle lentoasemalle ja kävellä siitä. Matka kestää yhteen suuntaan kolme päivää “jos jaksaa kävellä reippaasti”.

Tilasin eilen kameraani lisämuistikortin ja vara-akun. Periaatteessa molemmat olisi saattanut saada Nepalista halvemmalla, mutta jotenkin en halunnut ottaa riskiä. Olisi ollut ikävää olla vuorilla sähkö ja muistikortit lopussa sen täydellisen Kodak-hetken äärellä.

Vuorista muuten: jouduin ottamaan kalliin, laajennetun vakuutuksen sen takia, että saatan käydä matkani aikana yli kolmen kilometrin korkeudessa. Siellä vaarana on vuoristotauti, eikä vakuutus olisi korvannut hoitoa – ei, vaikka sairaus olisi johtunut jostakin muusta kuin korkeuasta ilmanalasta. Onneksi otin selvää ennen lähtöä.

Melkoisen paljon pientä tekemistä vielä. Rahanvaihtoa, yhteydenottoja Nepaliin. Ja tilannetta pitää seurata koko ajan. Sellainen olo, että maa saatetaan laittaa kiinni hetkellä millä hyvänsä.

Olen periaatteesta termin “turvallisuusjoukot” käyttöä vastaan. Olisi parempi puhua sotilaista ja poliiseista. Asia tuli mieleen aamun Hesaria lukiessa. Siellä kerrottiin turvallisuusjoukkojen ampuneen mielenosoittajia. Enpä usko, että kyse oli lopulta muiden kuin kuninkaan turvallisuudesta, joten ampujien kutsuminen turvallisuusjoukoiksi on orwellilaista kielenkäyttöä.

Verkossa olevassa uutisessa puhutaan ampujasta fiksummin “Nepalin poliisista”.