Suomessa availtiin saamaani postia ja sain viestin, että hakemani matka-apuraha tuli oikeaan osoitteeseen – siis minulle. Helpottunut olo, sillä puolentoista tuhannen euron apurahan ansiosta en tee tällä matkalla ainakaan pahaa persnettoa. Ehkä taskuun jopa jää jokunen roponen sen jälkeen, kun olen maksanut matkakuluni ja tuliaiset. Ehdottomasti hyvä syy tilata toinen olut. Tarjoilija!
Totta se on, mitä kollega ennen reissua sanoi: juttujen tekeminen on ulkomaankeikoilla ihan samalla tavalla työtä kuin koti-Suomessakin. Taas on mennyt päivä haastatteluja tehdessä ja järjestellessä. Puhumattakaan kirjoittamisesta, se on ihan samaa ja yhtä aikaaviepää hommaa täällä kuin siellä pohjoisessakin. Jos ei vielä hitaampaa.
No, tulihan se Koiralan uskollisuudenvala sieltä. Ehkäpä epäilys Koiralan keuhkovamman poliittisuudesta oli todellakin perätön.
Eilinen meni kuntoa kootessa. Sain kuitenkin jarjestettya itselleni puhelimen ja tutustuttua vahan kaupunkiin, parin hyvan taustatapaamisen lisaksi. Tanaan jatkuu ihmisille soitteleminen ja hirvittava saato.
Laitan tanne talteen kolme Hesarin Nepal-uutista talta paivalta: Nepalilaiset ryntäsivät kaduille juhlimaan, Nepalin kuningas suostuu palaamaan demokratiaan , Kapina ja yksinvalta koettelevat Nepalia.
Kello on vahan vajaa kymmenen Nepalin aikaa, olen perilla. Tilanne taalla vaikuttaa rauhalliselta, ihmiset ovat monen viikon jalkeen palanneet toihinsa. Aika alkaa ottaa maan menosta tolkkua.
Huomisaamuna lähden Helsingistä Frankfurtin ja Dohan kautta Katmanduun, varsinainen matkani alkaa. Tähän asti blogiin kirjoittaminen on ollut luettujen ja kuultujen asioiden muistiin kirjaamista. Tästä eteenpäin yhä suurempi osa blogin tarinoista on itse koettuja.
Tänään Katmandussa mielenosoittajia on ulkonaliikkumiskiellosta huolimatta ollut liikkeellä paljon, 50 000 - 100 000. Se on pirusti, kun ottaa huomioon Katmandun olevan Helsinkiä pienempi kaupunki. Ainakin kolme on ammuttu kuoliaaksi, useita kymmeniä on loukkaantunut – osa vakavasti. New York Times tiivistää kansanliikkeen painoarvon “Indeed, whether the monarchy will survive in Nepal is anyone’s guess.”
Minua ärsyttää aina, kun lapsikortti vedetään esiin. Nyt sen tekee Human rights watch: “Poliisi ampunut lapsia Nepalin mielenosoituksissa“. Vituttaa, kun ihmisten empatia syttyy vasta, kun laitetaan söpöt ja isosilmäiset lapset mediatiskiin kerjäämään huomiota. Ja etenkin ottaa päähän, kun tuota temppua alennutaan käyttämään. Toivottavasti se edes toimii.
Olen periaatteesta termin “turvallisuusjoukot” käyttöä vastaan. Olisi parempi puhua sotilaista ja poliiseista. Asia tuli mieleen aamun Hesaria lukiessa. Siellä kerrottiin turvallisuusjoukkojen ampuneen mielenosoittajia. Enpä usko, että kyse oli lopulta muiden kuin kuninkaan turvallisuudesta, joten ampujien kutsuminen turvallisuusjoukoiksi on orwellilaista kielenkäyttöä.
Verkossa olevassa uutisessa puhutaan ampujasta fiksummin “Nepalin poliisista”.