“Kaikki hänen hampaansa oli hakattu irti”
Uh. Tein juuri elämäni rankimman haastattelun, juuri sen jonka takia tänne tulin.
Muutaman neliön toimistohuoneessa oli pidetty pitkä kokous. huoneessa haisi vahvasti hieltä, ilma vaihtui hyvin hitaasti puoliavoimen oven kautta. Istuin lattialla kahden tulkin ja kymmenen “kadonneiden” omaisjärjestön jäsenen kanssa.
“Ympärillämme oli sotilaita. Kaikki hänen hampaansa oli hakattu irti ja hänellä oli pahoja ruhjeita ympäri kehoa”, köyhä nepalilaisnainen kertoi viimeisestä tapaamisesta miehensä kanssa ja purskahti itkuun, joka kesti minuutteja. Tapaamisesta on nyt neljä vuotta, mutta nainen toivoo yhä tapaavansa miehensä elossa.
Miestä epäiltiin maoistiksi. Häntä ei koskaan syytetty mistään, eikä hänen pidätyksestään ole olemassa pidätysmääräystä. Naisen valituksta ei käsitelty oikeudessa.
Kun yritin esittää ensimäistä jatkokysymystä tarinan jälkeen, ääneni murtui. Nainen ei tule koskaan tapaamaan miestään ja on onnekas, jos saa tietää, minne jänen miehensä ruumis on haudattu. Sain nieltyä myötätuntoitkun keskittymällä muistiinpanoihini.
Jututin muitakin samanlaisessa tilanteessa olevia ihmisiä ja kuutelin heidän yhteisiä vaatimuksiaan. Huominen kuluu numeroita ja faktoja tarkistellessa sekä juttua näpytellessä. Koko tarina kuvineen ilmestynee ensi viikolla Keskisuomalaisessa, jonne lupasin ennen matkaani kirjoittaa ihmisoikeusjutun Nepalin kapinasta. EDIT: Keskisuomalainen julkaiseekin jutun saman tien lauantaina 27. toukokuuta.