Koiralan poliittinen keuhkovamma

Nepalin tuore pääministeri, 84-vuotias Giraja Prasad Koirala, kärsii virallisten tietojen mukaan vakavista hengitysongelmista. Heikon terveytensä takia hän ei ole päässyt vannomaan pääministerinvalaa tai osallistumaan loppuviikon poliittisiin tapahtumiin. Vanhan miehen kerrotaan olevan parantumassa hiljalleen, kiitos happihoidon, mutta kaduilla epäillään taudin laatua.

kovin hyviä syitä Koiralan terveydentilan epäilemiseen ei sinänsä ole. Hän on verrattain vanha, ja keuhkovamma ei olisi mitenkään yllättävä seuraus yli kuusikymmentä vuotta ketjuun jatkuneesta tupakoinnista. Lisäksi pääministerin on kerrottu kärsivän yhä kylkiluiden murtumista, joita hän sai väkijoukon puserruksessa kuninkaan vallankaappausta vastustaneissa mielenosoituksissa vuosi sitten. Viime viikkojen tapahtumien aiheuttama stressi on tuskin sekään tehnyt vanhuksen terveydelle terää.

Ilkeät kielet kuitenkin epäilevät, että Koiralan sairaus olisi poliittista laatua.

Tultuaan tiistaina nimitetyksi pääministeriehdokkaaksi Koirala on ollut ikävässä välikädessä, jossa hänen odotetaan vannovan uskollisuuttaan kansalle, vaikka virallisesti uskollisuudenvala annetaan kuninkaalle. Perjantaina parlamenttiin toimittamassaan viestissä Koirala kehotti kansaa pitämään hänen viestiään kansalle annettuna valana, jolla hän sitoutuu kansanliikkeen päämääriin.

Maoistien tapahtumaa seurannut pokharalainen toimittaja (puoluetaustaltaan kommunisti, vaan ei maoisti) epäili, että kyseessä voi olla myös kongressipuolueen peli. Eri kommunistipuolueilla on yhdessä hyvät asemat parlamentissa, eikä kongressipuolueen johtaja Koirala välttämättä ole kovin pelaamaan kommunistien laatimin ehdoin. “Hän pelaa aikaa.”

Diplomaattilähde vahvisti perjantaina, että epäilys sairauden käyttämisestä poliittiseen peliin ei ole mitenkään mahdoton ajatus. “Vielä viime viikonloppuna tavatessamme Koirala oli hyvässä kunnossa.”

Torstaina tapaamani suomalainen avustustyöntekijä kehotti ottamaan kaikkeen tietoon Etelä-Aasiassa tiukan kriittisen asenteen: “Älä usko mitään, mitä kuulet, ja vain puolet siitä, mitä näet.”

Vinkistä lienee hyvä ottaa vaarin.

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.