Mielenosoitukset alkamassa uudelleen

Nepalilaisten ja uuden hallituksen pari viikkoa kestänyt kuherruskuukausi alkaa olla ohi. Eilen poltettiin pari maan yleisradion autoa sekä kaksi valtion toimistojen menopeliä sekä tukittiin Katmanduun tuovat tiet, tänään mielenosoitukset ovat jatkuneet - näin itse New roadin tietämillä tuhatkunta kuninkaan vastaisia iskulauseita huutanutta mielenosoittajaa.

Autoja keskustassa ei poltettu, eikä uutissa ole toistaiseksi mainintoja mellakoinnista muuallakaan.

Ihmisiä ottaa kohtuullisen oikeutetusti päähän, että parlamentti ja hallitus eivät ole edenneet lupaustensa toteuttamisessa kovin tiukkaa tahtia. Eilen suurin viha kuohahti Nepalin demokraattisen kongressipuolueen johtajan, entisen pääministeri Deuban väitetystä lausunnosta, jonka mukaan armeijan ylipäällikkyyden pysyminen kuninkaalla on ihan jees. Deuba sittemmin kielsi sanoneensa mitään kuningasta puoltavaa.

Nepalilaiset ovat varpaillaan. Ihan hyvä niin, täällä kansaa on kyykytetty jo ihan tarpeeksi.

Kunhan vaan ymmärtäisivät eron mellakoinnin ja mielenosoittamisen välillä.

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.