Nepal ei ole enää hinduvaltio

Nepalin parlamentissa luettiin tänään historiallisena pidetty julistus, jolla vanhaa perustuslakia pistettiin uusiksi. Julistuksen mukaan Kuninkaalla ei enää ole valtaa, jonka vuoden 1990 perustuslaki hänelle vielä takasi, ja kuningashuone menettää nauttimansa etuoikeudet. Ylintä toimivaltaa käyttää tästedes parlamentti.

Nepalin armeijan nimi vaihtuu kuninkaallisesta kansalliseksi armeijaksi, ja se siirtyy parlamentin vallan alle. Myös kuninkaan neuvoa-antava neuvosto hajotetaan, koska se menetti luottamuksen helmikuun 2005 vallankaappauksessa.

Kuriositeettipuolella Nepal julistautui sekulaariksi valtioksi, mikä tarkoittaa, ettei maailmassa ole enää ainoatakaan hinduvaltiota. Lisäksi kuningas menetti oikeuden valita kruunun perijän – päätös oli olennainen täkäläisissä olosuhteissa, joissa kruununprinssi on maan ykkösinhokki, jonka pitkälle syntilistalle kuuluu muun muassa suositun kansanlaulajan tappo muutama vuosi sitten reilua ylinopeutta ajavalla kuninkaallisella menopelillä sekä parin viikon takainen, ilmeisestä ylinopeudesta johtunut kolarointi hääseurueen bussin kanssa Katmandussa.

Nyt kun vielä ottaisi tästä poliittisesta kielestä selvää. Jos julistus “is tabled”, tarkoittaako se, että esitys on otettu harkintaan vai että julistus astuu voimaan? Kantipur esittää uutisessaan, että parlamentti “on julistettu” ylimmäksi toimivallan käyttäjäksi.

Jos olisin kunnon uutista tekemässä, tsekkaisin tämän muutamasta lähteestä, mutta ilmeisesti valta vaihtui virallisesti pari tuntia sitten. Turistialue Thamelissa sitä ei kyllä huomaa, kaikki kiskovat sitä samaa kaljaa kuin aiemminkin ja puhuvat trekkaamisesta, kaduilta ei kuulu vallasta hurmioituneiden .

Päivitys: BBC kutsuu julistusta “suunnitelmaksi”, mikä antaisi olettaa, että julistukseta tuleelainvoimaista kamaa vasta hamassa tulevaisuudessa.

4 Responses to “Nepal ei ole enää hinduvaltio”

  1. Lari Says:

    No johan on. Vähän jäi minullekin epäselväksi, miten nämä muutokset astuu voimaan. Mutta aika uskomaton käänne kyllä. Todistat aikalailla historiallisia aikoja siellä.

    Kaiken kukkuraksi minullekin kolahti postiluukusta aamulla myönteinen apurahapäätös - oma reissuni marras-tammikuulle samalla varmistui! Saas nähdä, missä maa makaa tuolloin, puolessa vuodessa (tai muutamassa viikossa) näemmä voi tapahtua aika paljon.

    Tekstejä luetaan, jatka samaan malliin. Kuviakin katsoisin mielelläni, vaikka niiden siirto taitaakin olla tuskallisen hidasta..

  2. Lari Says:

    Ai niin, istutettiin alppiruusuvallankumouksen kunniaksi omalle pihalle alppiruusu - ja heti se kukkii!

  3. Teppo Says:

    Onneksi olkoon apurahasta, Lari!

    Pitkällisen spekuloinnin jälkeen sain vahvistuksen Suomen lähettiläältä, joka selitti, että muutokset astuivat voimaan heti. Perustuslaillista prosessia ei tarvitse käydä läpi, koska maan katsotaan käyneen läpi vallankumouksen, joka käytännössä mitätöi perustuslain.

    Julistuksessa sanotaankin muun muassa, että edustajainhuone (täällä on kaksikamarinen parlamentti, jossa on senaatti ja edustajainhuone – senaatti on kuningasmielinen, ja se on käytännössä syrjäytetty kokonaan) päättää yksinään prosesseista, joilla lakeja säädetään.

    Nyt siis odotellaan, että varsinainen perustuslaki saadaan aikaan. Sitä varten on tarkoitus järjestää vaalit, kuten julistuksessa luvataan. Perustuslaissa sitten määritellään, onko Nepal perustuslaillinen monarkia vai tasavalta, mikä on maan vaalijärjestelmä (täällä puhutaan, että alueet pitäisi ottaa paremmin huomioon parlamenttia valitessa) ja sen sellaista. Marxilais-leninistinen kommunistipuolue haluaisi parustuslakiin myös pykälän, joka tekisi syrjinnästä (sukupuoleen, etniseen taustaan tai kastiin perustuvasta) rangaistavaa.

    Saavut varmaan tuon keskustelun keskelle, veikkaisin.

  4. Teppo Says:

    Laitoin muutaman kuvan lisää nettiin, tsekkaa http://www.flickr.com/photos/teppo/tags/nepal/.

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.