Nepal ja kulttuuriset kehitysongelmat II
Vietin viimeistä Katmandun-iltaani Nepalissa työskentelevän suomalaisen luona. Kerroin kokemuksitani ja kiittelin avusta. Joimme olutta.
Olimme molemmat sitä mieltä, että Nepalin hierarkinen kulttuuri on ongelma kehityksen kannalta. “Tiedä sitten, johtuuko se hindulaisuudesta vai jostain muusta”, tuttavani mietti. “Oikeastaan se on samantekevää, perinteessä se kuitenkin on.”
Kerroin, miten minua oli joka ikisessä yhteydessä yritetty viedä puhumaan johtajien kanssa. Esimerkiksi “kadonneiden” omaisia haastatelleessani käytin puoli tuntia siihen, että vakuutin tarvitsevani juttuuni ihan tavallisten ihmisten tarinoita johtaja yleisanalyysin sijaan. Puolen tunnin keskustelun aikana sain ison palan yleisanalyysiä, jossa ei ollut mitään uutta, mutta lopulta viestini meni perille.
Se oli täällä poikkeuksellista. Usein olen jäänyt täysin vaille tavallisten ihmisten ääntä.
Tämänaamuisessa Kathmandu Postissa Manjushree Thapa, jonka erinomaisen Forget Kathmandu -kirjan ostin lentolukemisksi ja olen ennen lentoa jo ahminut lähes kokonaan, kirjoitti tarpeesta kuulla rivikansalaisten tarinoita Nepalista. “Rigoberta Mencchun tarinan kautta maailma sai tietää Guatelaman alkupeäisväestön joukkomurhasta”, Thapa kirjoitti ja peräsi tavallisen maoistinaisen omaelämäkertaa markkinoille.
Oli helppo olla Thapan kanssa samaa mieltä. Lukisin hemmetisti paljon mieluummin antropologin tai toimittajan kirjaaman, lukutaidottoman köyhän nepalilaisen tarinan elämästään tässä hullunmyllyssä kuin ummehtuneita poliittisia lausuntoja. Niiden kautta olisi mahdollista päästä kiinni siihen, mitä elämä täällä oikeasti on, ihmisen näkökulmasta.
Tämän maan tavalliset ihmiset tarvitsevat oman äänen. Edustuksellinen demokratia ei riitä.
“Kolmekymmentä vuotta”, tuttavani sanoi. Niin kauan menee, ennen kuin tämä maa on jaloillaan ja uusi, tasaarvoon ja itseensä uskova sukupolvi on kasvanut ja oottanut haltuunsa yhteiskunnan. Sitä ennen naiset, daliitit ja etniset vähemmistöt ovat enemmän kuin vähemmän kyykytettyjä, eikä todelliselle kehitykselle ole edellytyksiä.
Kuulin saman lauseen matkani alussa, ja pidin sitä yltioöoptimistisena. Viiden viikon jälkeen se kuulostaa jo mahdolliselta. Olen tavannut monia nuoria Nepalilaisia, jotka näkevät ongelmat ja ovat valmiita tekemään töitä, jotta muutos olisi mahdollinen. Se on hyvä merkki, merkki kulttuurin muutoksesta.